TOINEN USKONKOHTA
kärsi Pontius Pilatuksen aikana, ristiinnaulittiin, kuoli ja haudattiin, astui alas tuonelaan,Jeesus kärsi ja kuoli meidän puolestamme. Hän tiesi Jumalan tahdon ja alistui siihen, vaikka se merkitsi joutumista vangittavaksi, pilkattavaksi ja ristiinnaulittavaksi. Jumalan Poika kätki kaikkivaltiutensa ja antoi tuomita itsensä kuolemaan rikollisten rinnalla. Golgatan ristillä Jeesus huusi julki epätoivonsa siitä, että Jumala oli hänet hylännyt. Hän kuoli yksin ja häväistynä. Läheiset laskivat hänet hautaan. Kuolema näytti saaneen lopullisen voiton. Jeesus suostui meidän sijastamme Jumalan vihan alaiseksi ja otti syyttömänä kantaakseen rangaistuksen, jonka me olemme synneillämme ansainneet. Näin Kristus sovitti koko ihmiskunnan synnit. Hän vuodatti verensä uhriksi jokaisen puolesta ja lunasti meidät vapaiksi. Jeesuksen kuolemasta alkoi uusi elämä. Kun hän astui kuolleiden maailmaan,
hän osoitti valtansa kaiken pahan keskellä. Ristinkuoleman tappioon kätkeytyi
voitto synnistä, kuolemasta ja Perkeleestä.
|
||||||||
17 Sisällysluettelo Hakemisto Uskontunnustus |