LOPPUYLISTYS

Edellinen

 33 

Seuraava
Sillä sinun on valtakunta ja voima ja kunnia iankaikkisesti.
Aamen.

Jumala on käskenyt meidän rukoilla ja hän on luvannut kuulla rukouksemme. Kun pyydämme Jumalalta sitä, mitä hän tahtoo meidän pyytävän, voimme luottaa siihen, että hän sen antaa. Silloin kun emme osaa tai jaksa rukoilla, saamme turvautua siihen, että Pyhä Henki rukoilee meidän puolestamme.

Isä meidän -rukouksen loppusanoissa ylistämme Isää ja kunnioitamme Herraa Kristusta, joka on opettanut tämän rukouksen ja kokoaa sillä kaikki opetuslapsensa yhteen. Tunnustamme, että Jumalalle yksin kuuluu valta ja voima niin yksityisen ihmisen elämässä kuin koko maailmassa. Tähän haluamme lausua oman aamenemme. Ylistyksemme Jumalalle alkaa jo tässä maailmassa ja jatkuu taivaassa iankaikkisesti.

Sinun, Herra, on suuruus ja voima, kunnia, kirkkaus ja valta, sillä sinun on kaikki, mitä on taivaassa ja maan päällä. Sinun on kuninkuus, sinä olet kaikkea muuta korkeammalla.
(1. Aik. 29:11)
Julistakaa kaikkien kansojen kuulla: Herra on kuningas! Hän loi maan, joka pysyy eikä horju. Oikeutensa mukaan hän tuomitsee kansoja. (Ps. 96:10)
”Jumalan on kunnia korkeuksissa, maan päällä rauha ihmisillä, joita hän rakastaa.” (Luuk. 2:14)
Henki auttaa meitä, jotka olemme heikkoja. Emmehän tiedä, mitä meidän tulisi rukoilla, että rukoilisimme oikein. Henki itse kuitenkin puhuu meidän puolestamme sanattomin huokauksin. Ja hän, joka tutkii sydämet, tietää mitä Henki tarkoittaa, sillä Henki puhuu Jumalan tahdon mukaisesti pyhien puolesta. (Room. 8:26–27)

Aamen.

MITÄ SE MERKITSEE? VASTAUS:

Minun on oltava varma siitä, että taivaallinen Isä mielellään ottaa vastaan ja kuulee tällaiset pyynnöt, sillä hän on itse käskenyt meidän näin rukoilla ja luvannut meitä kuulla. Aamen, aamen merkitsee: kyllä, näin tapahtuu aivan varmasti.

(Lutherin Vähä katekismus)



Edellinen 33 Seuraava



Sisällysluettelo   Hakemisto   Isä meidän